Auragrafissa tulkintateksti voi olla esim. tällainen:
”Paljon pehmeitä muotoja, voimakkaita värejä – rakkautta, iloa ja voimaa, jotka kumpuavat syvältä sisältäsi, ja ne leviävät iloisesti sinne missä liikut. Levität rakkauden ja ilon siemeniä, oikeastaan kukkia (spiraaleja) – parantavaa energiaa monella tasolla ja tavalla – ympärillesi. Vihreällä kehystetyt siemenet kuvastavat parisuhdetta, mutta enemmänkin sinun itsesi suhdetta korkeampaan minääsi, arvostusta ja rakkautta itseäsi kohtaan, joka saa sinut kukoistamaan myös muuten. Sieltä kumpuaa uusia asioita, uusia ideoita, uusia alkuja eteenpäin vietäväksi.
Oranssin intohimon liekit – osa niistä on kuin katki, ehkä joku asia on jäänyt kesken, intohimo on loppunut tai asioita on saatettu jo valmiiksi. Jokunen voi olla odottamassa parempaa aikaa, mutta kaikki mihin keskityt, mikä tuottaa sinulle iloa, tulee myös tuottamaan menestystä. Olet uskaltanut tulla kuorestasi ulos, eikä mikään tai kukaan muu pidättele sinua, paitsi sinä itse.”
Marjaana
Energiakenttä eli aura on ihmistä ympäröivä näkymätön kenttä, josta selvänäköinen henkilö voi tulkita sen hetkistä tilannetta. Auragrafiassa näkijä ottaa yhteyden energiaasi kuvan kautta ja piirtää tämän näkymän. Mukaan saattaa tulla myös henkimaailman viestejä.
Auragrafiaa varten näkijä siis tarvitsee sinusta valokuvan, jonka voit lähettää lomakkeen kautta mahdollisten lisätietojen kera.
Toimitusaika 2 – 7 pvä. Mikäli sinulla on ongelmia tai kysymyksiä tilauksen tai valokuvan lähettämisen kanssa, ota yhteyttä puoti(at)kuudesaisti.net
Huom! Tämän lomakkeen kautta ei voi tehdä tilausta, vaan välittää lisätiedot Auttajalle. Tee tilaus LISÄÄ OSTOSKORIIN -nappulan kautta.