Numerologia eli sielutiede tutkii numeroiden ja kirjainten avulla sanojen sielullisia ja henkisiä sisältöjä. Se on sielutieteen haara, jolla on oma asemansa itsetuntemuksen lisäämisessä.
Nimestä ja syntymäajasta tehty tulkinta on elävä kokonaisuus, joka syntyy tulkitsijan intuitiosta ja tulkinnan jokainen sana on riippuvainen vastaanottajasta eli siitä, kenestä numerokuva-analyysi tehdään ja missä henkisen kehityksen vaiheessa hän on. Perehtyminen omiin numeroihin on oman itsensä kohtaamista.
Numerologian historiaa
Matemaatikko ja filosofi Pythagoras ajatteli, että nimellä ja syntymäajalla on vaikutusta ihmisen kohtaloon. Pythagoras ilmaisee asian “jokaisella numerolla on sielu”, joten kaikki, mitä maailmassa on, merkitsee jumalan ilmaisua, jumaluutta.
Muinaiset viisaat pitivät joitakin numeroita ihmisen elämänlaatua heikentävinä ja toisia taas elämänlaatua vahvistavina. Sama käsitys heijastuu myös taikauskoon, jossa jotkin numerot on tuomittu epäonnen luvuiksi, kuten esimerkiksi numero 13.
Meillä jokaisella on yksilöllinen elämän suunnitelman ja numerologia tuo esille sielun salattua maailmaa numeroiden ja kirjaimien avulla merkitsemällä sielun ominaisuuksia numeroilla.
Nimi kaikuu tuttuna ja rakkaana – sen sointu ilmoittaa, että tässä tilanteessa kiinnitetään huomiota vain minuun, ei kehenkään toiseen. Nimi kuvaa sinua yksilönä, ainutlaatuisena ja ainutkertaisena olentona.
Syntymäaika taas kuvaa sitä hetkeä, jolloin tulit tähän maailmaan. Syntymäaika eroaa kaikista muista hetkistä ja numerot kertovat, minkälaista tietä olet tullut kulkemaan maan päällä.
Tulkinnan tekijä ottaa sinuun henkilökohtaisesti yhteyttä, joten tarkistathan huolellisesti sähköpostiosoitteesi ostoskorin kassalla.
Tilauksen toimitus sähköpostilla. Tulkinnan toimitusaika on noin 1-3 viikkoa ja pituus noin 20 sivua.
Lähetä omat tietosi tilauksen yhteydessä Ritalle, kiitos.
Huom! Tämän lomakkeen kautta ei voi tehdä tilausta, vaan välittää lisätiedot Auttajalle. Tee tilaus LISÄÄ OSTOSKORIIN -nappulan kautta.

Olen Rita, intuitiivinen auttaja, jolla on laaja koulutustausta elämään vaikuttavien haasteiden kohtaamiseen. Olen erikoistunut käsittelemään ihmissuhteisiin, elämän hallintaan ja henkiseen hyvinvointiin vaikuttaviin asioihin niin ilon kuin surunkin hetkellä.
Haluaisin auttaa sinua oivaltamaan enemmän itsestäsi. Löytämään niitä ominaisuuksia, jotka olet unohtanut käydessäsi läpi ihmiselämän haasteita. Olen pohtija luonteeltani ja katselen maailmaa sielun silmin, hengen näkökulmasta. Sielu ei koskaan arvostele tai tuomitse vaan sallii jokaisen olla juuri sellainen kuin on. Minulle elämä on kristallin kirkkaasta, selkeää tietoisuutta ja todellista myötätuntoa. Toiveenani on, että voisin olla sinulle avuksi edetessäsi omaa henkistä polkuasi ja koska erityisosaamiseni liittyy energioihin, on hyvä tietää, että on olemassa energioita, joiden kanssa oleminen voi helpottua, kun on tietoinen niistä.
Olen toiminut henkisen hyvinvoinnin alalla yli 20 vuotta ja saanut olla monien tukena. Erityisosaamiseni on energian eri muodot ja kuinka niitä voi käyttää helpottamaan omaa elämäänsä.
Minulla on laaja koulutustausta intuitiivisena näkijänä ja energiahoitajana. Olen mm. reiki opettaja, DreamWalker Death – Unimatkaaja, ThetaHealer, Tarot ja enkeliviestikortti tulkitsija.
Katselen maailmaa sieluni silmin. Sielu ei koskaan arvostele tai tuomitse tekojamme vaan sallii jokaisen kokemuksen ja kiteyttää kaikesta viisauden. Sielun viisaus on ääretöntä.
Elämän mottoni on:
“Minulla ei ole aikaa vihata vaan rakastaa.”